top of page

Pesuaineen nopea levitysjärjestelmä käsinpesulaan

Päivitetty: 26. elok. 2020


multisprayer pesuainelevitin käsinpesulaan

Auton käsinpesu on paras tapa pitää ajoneuvo puhtaana turvallisesti. Pesu käsin voi kuitenkin olla ajoittain vaivalloista työtä, jossa työvoimakustannusten osuutta on vaikea hallita tehokkaasti.


Pesun turvallisuutta voi yleensä parantaa oikeilla työvälineillä ja työmetodeilla – etenkin suosimalla kontaktivapaata pesua. Tällä tarkoitetaan pesua, etenkin esipesua, jossa auton mekaanista hankaamista esimerkiksi sienellä tai kintaalla pyritään välttämään kokonaan.


Tällaisessa pesussa pesuaineliuos yleensä levitetään siihen soveltuvalla levittimellä tai vaahdottimella, ja huuhdellaan joko vesiletkulla tai painepesurilla.


Työtuntien kontrolloiminen on vaikeampi haaste. Käsinpesun välttämättömiä haittoja ovat pesuaineen manuaalinen laimentaminen ja laitteiston käyttö ja säilyttäminen.


Pesuaineliuos on yleensä mitattava erilliseen säiliöön käsityönä. Tämä on paitsi työlästä, myös edellyttää tarkkuutta. Liuoksesta pitäisi saada joka kerta yhtä vahva, ja seoksen laimennussuhde pitää osata laskea tarkoin käyttötarkoitusta varten.


Myös laitteiden saaminen käyttövalmiiksi ja säilöminen hyllyssä tai pöydällä tuo omat haasteensa pesuun.


Multisprayer pesuaineenlevitysjärjestelmä vastaa kaikkiin käsinpesun haasteisiin. Se tekee pesusta tehokkaampaa ja entistä turvallisempaa – voit pestä useampia autoja samassa ajassa, entistä turvallisemmin.



Multisprayer pesuaineenlevitysjärjestelmä


Multisprayer -järjestelmä on suunniteltu tehostamaan käsinpesuloiden toimintaa. Se tekee pesemisestä nopeampaa ja helpompaa, säästäen pesulayrittäjän aikaa ja mahdollistaen siksi useamman ajoneuvon pesemisen samassa ajassa – todennäköisesti entistä turvallisemmin.


Toisin sanoen Multisprayer säästää yrittäjän aikaa ja korottaa työn tuottavuutta.


Multisprayer on pesutilan seinään, hyllyn sivuun tai käytännössä mihin tahansa kiinteään ja pystysuoraan pintaan kiinnitettävä pesujärjestelmä, joka kytketään suoraan vesi- ja pesuainelähteisiin.


Asenteminen ja järjestelmän valmistelu on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi. Järjestelmä liitetään vesijohtoon, ja pesuainesisääntulo laitetaan suoraan pesuainekanisteriin. Laite kytketään päälle ja pois yksinkertaisesti selkeällä vivulla.


Pesuaine levitetään ajoneuvolle laitteeseen kuuluvalle levittimellä. Laite annostelee veden ja pesuaineen automaattisesti.



Multisprayer -järjestelmä kahdella sisääntulolla


Multisprayerin serkku on Multisprayer Double, jossa on kaksi sisääntuloa eri kemikaaleille. Sitä voidaan esimerkiksi käyttää sekä pesuaineen että pikavahan levittämiseen perättäin. Sen toiminta ei juurikaan poikkea yhden sisääntulon järjestelmästä – riittää, että sisääntuloa vaihdetaan näppärästi vipua kääntämällä.


Järjestelmä soveltuu vaivattomaan kontaktivapaaseen pesuun. Pesuun soveltuu esimerkiksi Ma-Fra Supermafrasol -pesuainetiiviste tai Taxi XL Cleaner -kiiltopesuaine.


Pesun voi viimeistellä esimerkiksi UNIKA Hydro Coating -nanopinnoitteella, joka on helposti levitettävä samalla laitteella.



Automaattinen laimennus


Multisprayer laimentaa pesuaineen automaattisesti. Se liitetään suoraan vesilähteeseen ja pesuainelähteeseen. Helpoimmillaan laitteen sisääntuloletku tarvitsee vain syöttää kanisteriin raakaa pesuainetta, ja se on käyttövalmis.


Tarve pesuaineen manuaaliseen laimentamiseen poistuu Multisprayer -järjestelmän ansiosta kokonaan. Kun kokonainen työvaihe eliminoidaan, voit pestä useampia ajoneuvoja samassa ajassa. Laite siis säästää fiksarin aikaa ja rahaa.


Automaattinen laimennus takaa myös saman laimennussuhteen käsittelystä toiseen. Se tekee pesusta paitsi helpompaa, se myös takaa tasaisemman laadun.



Helppo ja nopea pesu


Multisprayer -järjestelmä on erittäin helppo asentaa seinälle. Se on suunniteltu mahdollisimman yksinkertaiseksi käyttää, myös ensikertalaiselle. Laite kytketään päälle ja pois yhdellä vivulla, jolla voidaan Multisprayer Double -laitteella myös säätää pesuaineen sisääntuloa.


Järjestelmä on erittäin nopea käyttää – kytke laite päälle ja levitä pesuaine levittimellä suurellekin ajoneuvolle. Nopea pesu edesauttaa työn tuottavuuden merkittävääkin nousua ja säästää rahaa.


Multisprayer Double -laitteistolla paitsi pese, myös pinnoitat auton nestevahalla pesun jälkeen. Vaihda pesuaineesta pinnoitteeseen vipua vääntämällä ja viimeistele pinta yhtä helposti ja nopeasti.


Järjestelmä myös käyttää vain tarvittavan määrän pesuainetta eikä yhtään enempää - säästäen selvää rahaa.


Turvallinen pesu



Multisprayer on osa kontaktivapaata pesua, joka vähentää hologrammien ja naarmujen ilmenemisen riskiä. Järjestelmä takaa tasaisen pesulaadun ja tyytyväisen asiakkaan.


bottom of page