top of page

Mitä eroa on pesukintaalla ja pesusienellä

Päivitetty: 26. elok. 2020


Niin pesusienet kuin kintaatkin on tarkoitettu samaan käyttöön – lian poistamiseen ajoneuvon pinnoilta. Ne toimivat kuitenkin hyvin eri tavoin, eikä ole täysin merkityksetöntä, kumpaa työkalua käytetään.


Kintaat ja sienet toimivat hyvin eri tavoin, ja pesukintaat ovat monella tapaa jo ajaneet sienten ohi. Mutta väärin käytettynä mikä tahansa työkalu voi tehdä hallaa käsiteltävälle pinnalle.


Tässä artikkelissa selvitämme pääpiirteiset erot kintaiden ja sienten välillä, mihin tarkoituksiin kumpikin työkalu soveltuu parhaiten, ja mitä erilaisia vaihtoehtoja fiksaajalla on ajoneuvon pesuun.


Suo, kuokka – ja keltainen pesusieni


Pesusieni on perinteikäs ja jo varsin iäkäs työkalu, joka oli pitkään autonpesun kulmakivi. Keltainen pesusieni on monelta osin jäänyt kehityksen jalkoihin, pesukintaiden vallattua markkinat. Sienen käyttäminen tuokin etenkin lakkapinnan pesuun monia haasteita, joita kintaalla pestessä ei ole.


Perinteisen sienen päällimmäinen ongelma liittyykin pesun turvallisuuteen ja pinnan naarmuuntumiseen. Sieni ei poista likaa pinnalta yhtä tehokkaasti kuin kinnas, koska sillä on pitkä, suora ja tasainen pinta.


Tämä pintarakenne johtaa siihen, että pinnalla olevat likahiukkaset eivät sitoudu sienen materiaaliin, vaan siirtyilevät sienen mukana pitkin lakkapintaa, sientä painamalla syntyvän kitkan ansiosta.


Tämä lian hankaaminen pitkin pintaa aiheuttaa pesunaarmuja, jotka rumentavat pintaa nopeasti etenkin tummilla maaleilla.


Lisäksi sieni on huokoisa ja reikäinen materiaali, jonka sisälle voi päätyä likaa vahingossa - etenkin, jos sientä säilytetään likaisilla pinnoilla tai se putoaa maahan. Tällöin naarmujen riski kasvaa entisestään.


Siksi pesusieni onkin yleensä kinnasta huonompi vaihtoehto maalipintaa ja ikkunoita pestessä. Sieni voi kuitenkin olla varteenotettava ratkaisu renkaita ja vanteita pestessä ja hoitaessa, vanteet ja renkaat eivät ole lakkapinnan tavoin alttiita naarmuille.


Sieni voi myös olla vanneharjaa joustavampi ratkaisu pienten rakojen pesuun. Myös rengasehosteet levitetään pääsääntöisesti tarkoitukseen valmistetuille sienillä.


Precon valikoimiin kuuluu monet peruspesutarpeet kattavat DD Big Sponge, iso keltainen pesusieni.


Kinnas – mukavuutta ja valinnanvaraa



Pääsääntöisesti pesukintaissa on käyttäjälle enemmän valinnanvaraa. Kintaita voidaan valmistaa eri materiaaleista ja eri tarkoituksiin, ja siksi myös kintaiden hintahaitari voi olla suurempi laadusta ja käyttötarkoituksesta riippuen.


Kinnas sitoo itsenseensä sientä tehokkaammin likaa, koska sen materiaali on imukykyisempi ja sen rakenne epätasaisempi. Siksi kinnas on pääsääntöisesti turvallisempi ja parempi ratkaisu lakkapinnoille. Toisin kuin sieni, kinnas ei siirtele likaa. Siksi se ei aiheuta naarmuja yhtä helposti.


Kuitenkin aina on pidettävä mielessä, että huolellinen esipesu ja huuhtelu on kuitenkin aina autonhoidon kulmakivi. Mikäli näiden kanssa on otettu erivapauksia ja pinnalle on jäänyt irtolikaa, paraskaan kinnas ei ole vakuutus pinnan naarmuuntumista vastaan.


Ma-Fra Double Face on kaksipuolinen ja kaksitoiminen pesukinnas, joka tekee auton pesusta nopeaa ja vaivatonta. Kintaassa on tasainen mikrokuitupuoli sekä harjaspuoli, jotka molemmat soveltuvat auton eri osille ja eri tarkoituksiin, mahdollistaen kokonaisvaltaisen pesun yhdellä työkalulla.


Harjaspuoli soveltuu helmojen ja puskurien kaltaisten likaisempien pintojen pesuun. Harjasten rakenne tekee kintaasta erittäin imukykyisen. Se sitoo itseensä jopa kymmenen kertaa oman painonsa verran vettä, ja se myös sitoo tehokkaasti likaa.


Mikrokuitupuoli soveltuu katon, ikkonoiden ja konepellin kaltaisiin vähemmän likaisiin pintoihin. Mikrokuitumateriaali on helppo huuhdella, ja pesee pinnat nopeasti.


Mikä työkalu on paras?


Yksikään pesutyökalu ei ole tyhjentävästi toista parempi. Monet pesukintaat ovat sieniä turvallisempia, mutta toisaalta niiden hoitaminen ja puhdistaminen voivat olla haastavaa sinällään.


Oikean työkalun valintaan vaikuttavat monet tekijät: hinta, ylläpito, käytön helppous, pesunteho, hellävaraisuus lakkapinnalle, ja käytön nopeus.


Eri työkalut voivat myös soveltua eri pesuvaiheisiin. Ei ole lainkaan poikkeuksellista pitää autotallissa useita eri sieniä ja kintaita, ja käyttää niitä tilanteen mukaan.


Myös oma maku vaikuttaa päätökseen yllättävän paljon. Lyhyelläkin vierailulla autofoorumeilla huomaat, että valinta eri pesutyökalujen välillä saa aikaan keskustelua.

bottom of page