© 2015 Presco Oy

Asiakaspalvelu - 0400 171 727  - www.presco.fi - Onkkaalantie 33 - 36600 Pälkäne

Eikö haluamaasi tuotetta löydy vielä verkkokauppamme valikoimasta?

Päivitämme uusia tuotteita verkkokauppaan.
Voit lähettää sähköpostilla toivomuksesi uusista tuotteista: info@presco.fi

Minkä värinen auto on vaikein myllyttää?

Hyvin yleinen kysymys autonhoitopiireissä on, vaikuttaako auton väri myllytykseen, ja millä tavoin. Yleensä käsitys on, että värillä on väliä – siksi pureudummekin eriväristen autojen myllytykseen, ja pintakäsittelyn haasteisiin.

 

Lyhyt vastaus on, ettei mikään väri ole ”vaikeampi” tai ”helpompi” myllyttää – rakenteellisesti kaikki modernit maalipinnat ovat käytännössä identtisiä, riippumatta väristä. Ajoneuvon maalipinta jaetaan kerroksiin. Alimpana on pohjustus, joka edesauttaa värin tasaista pintaa ja hyvää tarttumista metalliin. Keskellä on pigmentti, joka antaa maalille sen värin. Päällimmäisenä on clear coat tai lakka, joka suojaa maalipintaa fyysiseltä ja kemialliselta rasitukselta.

 

Myllyttäminen muokkaa lakkapintaa, eli väritöntä, läpinäkyvää suojakerrosta. Myllyttäminen ei vaikuta millään tapaa pigmenttikerrokseen – jos laikalla ajetaan lakan läpi, on myllyttäessä menty pahasti vikaan. Siksi värillä ei ole väliä.

 

Pitkä vastaus on, että värien vaikeusastetta on vaikea arvioida objektiivisesti. Värien ero on niiden kyky heijastaa niihin kohdistuvaa valoa. Väri vaikuttaa siis siihen, miten helposti naarmut ja virheet näkyvät paljaalla silmällä. Juuri tämä ominaisuus tekee erivärisistä maaleista erilaisia hiottavia – ja siihen perustuu käsitys siitä, että jotkut värit ovat vaikeampia tai helpompia kiillottaa kuin toiset.

 

Eri värien vaikeusasteista on kuitenkin monia mielipiteitä. Voitaisiin jopa sanoa, ettei yksi väri ole objektiivisesti toista vaikeampi, vaan siihen vaikuttaa myös myllyttäjän maku ja tottumukset. Yleinen mielipide on, että mustat ja tummat autot olisivat vaikeampia kuin valkoiset tai hyvin vaaleat värit, mutta asia ei ole niin mustavalkoinen.

 

Tämä käsitys perustuu siihen, että hyvin tummilla väreillä pienetkin naarmut on helppo havaita. Pinta on saatava hiottua erittäin sileäksi, että se näyttäisi hyvältä. Samalla tavoin mustan pinnan ylläpitämiseksi on nähtävä paljon vaivaa – pienetkin virheet pilaavat helposti kokonaisuude. Hyvin vaaleilla väreillä virheitä taas on vaikea havaita, ja pienet naarmut eivät juurikaan haittaa.

 

Voitaisiin sanoa, että auton omistajan kannalta kansanviisaus onkin hyvin suurelta osin paikkansapitävä. Tumman auton omistaja joutuu sijoittamaan kulkuneuvoonsa helposti enemmän aikaa, rahaa ja vaivaa pitääkseen sen virheettömänä.

 

Fiksari, joka auton lopulta myllyttää, voikin kuitenkin olla värien vaikeudesta aivan toista mieltä. Tummilla autoilla naarmut on toki helppo havaita – mutta tummilta väreiltä ne on myös helpompi poistaa. Fiksari näkeekin ajoneuvon täysin päinvastaiselta kannalta.

 

Hyvin vaalea auto voi puolestaan olla vaikea myllyttää juuri siksi, että pienimpiä naarmuja on vaikea havaita – ja tällöin on vaikea arvioida, milloin paras kiilto on saavutettu. Naarmuja etsiessä fiksarin voi jopa vallata ”lumisokeus”, kun silmät väsyvät tarkastelemaan hyvin vaaleaa ja kirkasta pintaa.

 

Samalla tavoin metalliset värit voivat olla haastavia fiksarille, mutta anteeksiantavia auton omistajalle. Metalliväreillä naarmujen ja auton luonnollisen värin välille ei muodostu selkeää kontrastia. Naarmut ikään kuin ”katoavat” metalliseen kiiltelyyn.

 

Kaiken kaikkiaan ajoneuvon väri ja sen vaikutus myllyttämiseen on hyvin suurelta osin mielipidekysymys, tai ainakin riippuvainen siitä, keneltä kysytään. Eri väreillä on erilaisia ominaisuuksia, joilla on niin hyvät kuin huonotkin puolensa.

 

 

 

Please reload