Suolan vaikutus auton maalille

Suola ruostuttaa hitaasti mutta varmasti auton metalliosia. Suola imeytyy pinnan läpi ja aiheuttaa vähitellen vahinkoa maalin alla, jolloin sitä on vaikea huomata ennen kuin on jo myöhäistä. Onneksi ruostumisen välttäminen ei ole rakettitiedettä.

 

 

Suola on merkittävä tekijä talvisessa tieturvallisuudessa. Se alentaa veden jäätymispistettä, ja sulattaa tehokkaasti jo syntyneen jääpinnoitteen tieltä. Siksi sen käyttö onkin yleistä Suomen talvessa. Kun suolan turvallisuusedut ovat ilmeiset, se voi myös vanhingoittaa auton pohjaa ja koria, jos siihen ei varauduta.

 

Suolan aiheuttamat vahingot näkyvät yleensä vasta pitkän ajan kuluttua. Suola ei vahingoita maalia tai pinnoitetta, vaan tunkeutuu näiden läpi ruostuttaen metallia. Maalit ja pinnoitteet ovat kehittyneet dramaattisesti vuosien saatossa, eikä suola aiheuta enää yhtä helposti vahinkoa kuin aiemmin. Mutta muutamilla keinoilla riskiä voidaan laskea entisestään.

 

Pidä auto puhtaana. Säännöllinen puhdistus on perusasia, ja poistaa suolan ennen kuin se ehtii metalliin asti. Ajoittainen painepesu auttaa poistamaan vaikeammatkin suolajäljet. Älä unohda pestä renkaita ja suolalle herkkää pohjaa.

 

Vahaaminen ja pinnoittaminen ovat myös oleellisia toimenpiteitä. Nämä tuotteet luovat suojaavan pintakerroksen, ehkäisten suolan pääsyn metalliin asti. Hyvä pintakäsittely voi suojata suolalta jopa kuukausien ajan.

 

Ole aina varovainen poistaessasi lunta ja jäätä auton pinnasta. Kättä pidempi voi tulla tarpeeseen, mutta voi myös vahingoittaa auton pinnoitetta ja avata tien ulkoisille vahinkotekijöille.

 

 

Please reload

© 2015 Presco Oy

Asiakaspalvelu - 0400 171 727  - www.presco.fi - Onkkaalantie 33 - 36600 Pälkäne

Eikö haluamaasi tuotetta löydy vielä verkkokauppamme valikoimasta?

Päivitämme uusia tuotteita verkkokauppaan.
Voit lähettää sähköpostilla toivomuksesi uusista tuotteista: info@presco.fi